Minä ja minun ystävä

Mieki nyt sitten kokeilen kirjoittaa blogitekstiä. Lupasin itselleni, että tekisin vain videoita kun pilkut ei aina osu kohdalleen. Tästä aiheesta koin kuitenkin, että haluan kirjoittaa.

Aikanaan kaikki tarvittavat asiat liikkuivat mukana kätevästi taskussa. Aluksi mukana pysyi vain avaimet. Eihän lapsen tarvinnut kuin kotiin päästä. Sitten alkoi tulemaan viikkorahaa, mutta nämä kuitenkin pysyivät kukkarossa kotona ja ne otettiin mukaana kauppaan lähtiessä. Sitten iski Nokia ja mukana alkoi koulurepussa kulkea myös kuvan mukainen matkapuhelin. Hyvin pystyi soittamaan vaikka tien päältä ja akku ei kestänyt juuri mitään.

Sitten alkoi pikkuhiljaa olemaan rahaa siten, että oli aika saada ensimmäinen maksukortti joten mukaan tuli myös lompakko. Tämä kolmikko on mukana pysynyt todella pitkään ja kaikkialta lähtiessäni käyn myös taskut läpi aina samassa järjestyksessä: Avaimet, Lompakko, Puhelin.

Suurin muutos tähän tuli ammattikoulu aikaan, kun mukana alkoi ajottain liikkua teknisempää tavaraa. Aluksi mukaan tuli läppäri. Koulussa oli kätevästi opiskelijoille langaton verkko jota käyttäen pystyi pelaamaan vaikka WoWia tuntien välillä (ja ajottain myös tuntien aikana). Tällöin olin Joensuulaisissa verkkopelitapahtumissa tutustunut Bearly Technicalin Harrin kautta tanssimattoihin (Hänenkin kanssaan jo tunnettu 14 vuotta, näin se aika rientää).

Koulussa käydessä oli mukana luonnollisesti reppu ja sinne sitten ajottain tungettiin mukaan tanssimatto, playstation ohjaimen adapteri tietokoneelle ja läppäri, niin välitunnilla voitiin luokkalaisten kanssa tanssahdella. Haluaisin kuvitella, että minä puolestani tutustutin joitakin luokkalaisiani tähän ihanaan keksintöön.

Tällöinen läppäri siirtyi isälleni, kun sille ei minulla enää ollut tarvetta. Kaksoistutkinnon suorittamisen jälkeen töissä käydessä mukana alkoivat liikkua taas vain vakio kolmikko ja ne tarkistettiin aina lähtiessä: Avaimet, Lompakko, Puhelin.

Kun  minua sitten kannustettiin jatko-opiskelemaan ja monen mutkan kautta insinöörilinjalle pääsin opiskelemaan piti taas kaivaa vanha koulureppu kaapin perältä. Pitihän kaavakirjat ja muistiot liikkua mukana. Reppuni oli isojen poikien vaikutuksen vuoksi ollut ylä-asteelta (nykyäänkö pitäisi sanoa ylä-koulusta) saakka skeittimallinen. Takana oli skeittilaudalle kiinnitysremmit ja reppu avautui ainoastaan selkäpuolelta. Tämä alkoi käydä muistioiden kanssa rasittavaksi, kun kaikkiin tavaroihin pääsi käsiksi vain pinon päältä. Perinteisessä repussa olisi tasku avattu ylhäältä ja tavaroihin pääsi käsiksi kun ne olivat pystyssä.

Ensimmäisen vuoden aikana repun olkaimien pehmusteet alkoivat elää omaa elämäänsä ja täyden repun kantaminen oli suorastaan kivuliasta. Tähän ratkaisuna oli talviaikaan toppatakki joka pehmensi remmien kontaktia. Mukana alkoi myös toisena vuonna liikkumaan oma kannettava tietokone. Jatkuvassa luokkien vaihtelussa alkoi harmittamaan koulun koneiden hitaus ja jokaisessa luokassa selkeän “oman ympäristön” ylläpitäminen oli työlästä. Pitkään oli Eclipse ja kaikki koulutiedostot mukana aina tikulla. Tällöin työpiste liikkui mukana aina eri koneille pitkin koulua. Uuden läppärin myötä piti vaikeasti organisoitava reppu vaihtaa olkalaukkuun. Mukana kulki kätevästi muutama kirja ja vihkonen tietokoneen ja virtapiuhan lisäksi.

Kolmantena vuonna alkoi yrittäjyys kiinnostamaan, koska kuten Koodersin tarinassa on kerrottu olin toteuttanut eri tahoille nettisivuja ja näiden laskuttamisen helpotukseksi kaavailin omaa yritystä. 2013 Kooders näkikin päivänvalon ja vuonna 2014 toiminta siirtyi omaan toimistoon. Läppäri jatkoi kulkemistaan mukana.

Yrittäjyydestä vinkkinä oli annettu, että rahaa pitää muistaa yrittäjän myös käyttää ihan vähennysasioiden kannalta, kuin myös yrittäjän oman jaksamisen kannalta. Hyvinvointiin pitää panostaa. Ensimmäisestä  keikasta, josta jäi laskujen jälkeen jotain yli päätin tehdä hyvinvointiin sijoittavan hankinnan: Ostin kunnollisen repun. Tuohon aikaan oli ASUSin myymälässä ale jossa kaikki kaupan tuotteet olivat -50%. Seassa oli myös ASUS R.O.G reppu johon mahtui jopa 17,3″ pelikannettava. Enemmän kuin riittävä 15″ Ultrabookille. Repussa oli monia eri taskuja joille kaikille löytyi selkeä rooli. Sivuun mahtui hyvin hiiri ja hiirimatto, kannettavalle löytyi oma taskunsa ja virtapiuha meni kätevästi toiselle puolelle sivutaskuun. Jonkin aikaa repusta nautittuani huomasin, että se alkoi kulkea aina mukana. IT-alan yrittäjän oli luontevaa pitää kone aina mukana, jotta pääsi koodaamaan koska tahansa.

No miten kaikki tämä jaarittelu tavaroiden kuljettamisesta liittyy mitenkään kirjoituksen otsikkoon?

Isälläni oli tavaroiden kuljettamiseen pitkään loistava ratkaisu. Lompakko, puhelin, tupakat ja kaikki muu tarpeellinen liikkui mukana pienessä urheilukassissa. Malliltaan kassi oli täysiverinen urheilukassi, mutta pituutta sillä oli vain 30cm luokkaa. Koska laukku oli aina mukana ristiytyi sen nimeksi “Ystävä”. Ystävä oli aina mukana. Kassi vaihtui vuosien varrella useaan kertaan, mutta Ystävä nimi kantautui aina mukana.

Uuden reppuni kanssa aloin nähdä itsessäni samanlaisia piirteitä. Ristinkin reppuni Ystäväksi. Se oli aina mukana ja auttoi monissa asioissa. Koodersin alkutaipaleella olin vielä opiskelija, joten reppu pääsi mukaan myös kouluun ja raskaatkin kantamukset liikkuivat mukavasti Ystäväni avustuksella.

Reppu kävi kokemassa monia tapahtumia ja muita tilanteita, jossa konetta tarvittiin mukaan. Myös kauppareissuilla pysyi erillisissä taskuissa aina tietokone mukana ja vakiokantamuksen tilavuuden oppi niin selkärankaan, että ruokakaupassa ostokset mahtuivat aina kerralla reppuun. Olihan sitä täytetty satoja kertoja.

Sitten aletaan lähetä nykypäivää. Kaikki nämä repun täyttämiset alkoivat käydä Ystävälläni raskaaksi ja reissullani Helsinkiin vuoden 2016 lopulla HackJunctioniin ja Slushiin se tapahtui. Ystäväni vetoketju sanoi itsensä irti. Ajattelin, että selviän hyvin ilman reppua kerta tyhmä reppu meni ja rikkoutui. HackJunctionilla mukana ollut Bearly Technicalin Harri kantaa aina mukanaan neulaa ja lankaa (?!?) ja paikkasi vetoketjuani, jotta se kesti kasassa Joensuuhun saakka.

Vetoketju alkoi kuitenkin karkailla raiteiltaan ja ei reppua oikein voinut käyttää. Hetken liikuskelin ilman reppua ja harkitsin jopa uuden ostamista, mutta sitten muistin miksi en voinut näin tehdä.

Kyseessä oli Ystävä. Ensimmäinen asia jonka olin Koodersilla ansaiduilla rahoilla hankkinut.

Kävin ompelimolla, jossa sanottiin, että suutari tekee näitä. Sitten kävin suutarilla josta todettiin ettei tehdä. Seuraava ratkaisu oli sosiaalinen media johon seuraavalla viestillä hyökkäsin:

Sain monia ehdotuksia, mutta kätevästi keskustassa oli tuttavani pyörittämä Koskikadun Suutari. Liike on auki 8:30 – 17:00, joten vihdoin tammikuun lopulla löysin päivän, että maltoin toimistolta lähteä ennen tuota aikaa ja vein repun näytille. Heti lämpimän tervehdyksen jälkeen iskin repun hermostuneena tiskiin. “Onko mitään tehtävissä?”. Sain kuitenkin tyynesti vastauksen “Vetoketjun vaihto on meillä ollut näissä 30€, mutta siitä tulee sitten musta.”

Mutta tämähän kuulosti aivan mahtavalta! Asialle olisi siis jotain tehtävissä eikä eroa välttämättä edes huomaisi. Olin koko alkuvuoden kuljettanut läppäriä kaikkialle aina kun sitä kaivattiin ihan puhtaasti käsin toivoen, että akku kestää. Kuitenkin tätä kirjoittaessani on 2.2. joka tarkoitti torstai päivää, jolloin sain Ystäväni takaisin.

Se on jännä, miten sen Ystävän tärkeyden itse huomasi vasta kun sen menetti. Yhtäkkiä ei aina ollutkaan kone mukana, ei aina ollut käyntikortteja valmiina, ei ollut aina laturin piuhaa mukana eikä aina ollut jotain missä kuljettaa tavaraa vaikka kaupasta kotia ostamatta säkkiä.

Oliko tämä hyvin kaukaa haettu ja pitkä tapa kertoa, että olen onnellinen Ystäväni paluusta? Kyllä.

Oliko tämä hyvä keino kokeilla minkälaisia ajatuksia herää vain siitä, kun jokin asia on omista syistä tärkeä. Reppuni ei ole muille tärkeä, mutta itselleni se merkkaa Koodersin alkua. Yrittäjyyteni alkua. Ja aion tätä kapsäkkiä parsia ja pitää mukanani toivon mukaan ihan loppuun asti.

Pääsenkin huomenna aloittamaan perjantain tuttuun tapaan aamulla.

Avaimet, Lompakko, Puhelin ja sitten reppu selkään.

 

Tunnistatko itse, että sinulla olisi tällainen Ystävä, joka liikkuu aina mukana?